Risteilyt maailman merillä

Suomalaisille ihmisille ja Suomen valtiolle risteilymatkustamiselle on erityinen merkitys useammastakin eri syystä. Suomalaiset toki risteilevät paljon etenkin Itämerellä, jolla matkaillessa varsinkin noin vuorokauden mittaiset miniristeilyt ovat suuressa suosiossa. Risteilymatkoja Suomesta tehdään eniten Tallinnaan, Tukholmaan ja Pietariin, mutta suuri merkitys Suomelle on myös kansainvälisillä jättimäisillä risteilyaluksilla, joita on perinteisesti valmistettu Suomen telakoilla.

Vuonna 2006 tilattu ja lokakuussa 2009 varustamolle luovutettu Oasis of the Seas -risteilyalus ja sen sisaralus Allure of the Seas valmistettiin Suomessa Turun telakalla Royal Caribbean International -varustamolle. Nämä kaksi loistoristeilijää olivat käyttöön otettaessa maailman kaikkien aikojen suurimmat koskaan valmistetut matkustaja-alukset, ennen kuin niiden vielä suurempi sisaralus Harmony of the Seas valmistui. Suomessa valmistetut alukset ovat myös noin 900 miljoonan euron hinnaltaan maailman kalleimmat risteilijät ja samalla myös kaikkien aikojen kalleimmat yksittäiset suomalaiset vientituotteet.

Risteilyjen suosio on ollut viime vuosina vauhdikkaassa kasvussa. Ne ovatkin tällä hetkellä nopeimmin kasvava vapaa-ajan matkailumuoto. Risteily on kätevä tapa nähdä useita matkakohteita, eikä sinun tarvitsee purkaa matkalaukkuasi kuin kerran. Halvimmillaan risteilemään pääsee kymmenillä euroilla per vuorokausi ja kalleimmilla matkoilla henkilökuntaa on mukana yhtä paljon kuin matkustajia yksilöllisen palvelun takaamiseksi.

Vuonna 2006 tilattu ja lokakuussa 2009 varustamolle luovutettu Oasis of the Seas

Suosituinta risteily on nuorten perheiden ja erityisesti saksalaisten keskuudessa, heistä kaksi miljoonaa käy vuosittain nauttimassa risteilyistä. Kohteista suosituimmat ovat Karibia ja Bahama, jonne suuntaa noin kolmasosa kaikista risteilyvieraista. Seuraavaksi suosituin on Välimeri reilun kymmenen prosentin osuudella, mutta suosiotaan kasvattaa jatkuvasti myös Pohjois-Eurooppa.

Välimeren risteilyt – kulttuuria ja kauniita maisemia

Välimeren alue on helposti yksi maailman monipuolisimmista, aina itäisellä Välimerellä sijaitsevista kauniista rannoista ja historiallisista antiikin aikaisista raunioista läntisen Välimeren alueen taidetta ja moninaisuutta pursuaviin maihin. Välimeren risteilyllä voit uppoutua espanjalaiseen ja italialaiseen arkkitehtuuriin, kylpeä Kreikan auringon alla, tutkia Istanbulin ja Maltan nähtävyyksiä ja maistaa Ranskan maaseudun kauneutta Nizzan, Monte Carlon tai Cannesin reunamilla. Jotkut Välimeren risteilyt vierailevat myös Pohjois-Afrikassa. Esimerkiksi Kanariansaaret ovat myös suosittu etappi risteilyreiteillä.

Välimeren risteilyt – kulttuuria ja kauniita maisemia

Välimeren risteilyjä tarjoaa esimerkiksi Loistoristeilyt, jonka tarjonnasta löytyy esimerkiksi kymmenen yön Suuri Välimeren risteily Costa Favolosa -loistoristeilijällä. Laiva tarjoaa nautittavaksi erittäin monipuoliset ja korkeataloiset palvelut. Aluksen varusteluun kuuluu muun muassa ulko- ja sisäuima-altaat sekä allasbaarit, jazuzzit, saunalla varustettu kylpyläosasto Kylpyläpalveluiden lisäksi laivalla on monipuolinen kuntokeskus. Aluksella on viisi korkealaatuista ravintolaa sekä 13 baaria ja kahvilaa. Viihdettä risteilyvieraille tarjoavat myös laivan kasino, disko ja teatteri, joka tarjoaa kansainvälisiä esityksiä aina iltaisin.

Karibian risteilyt – aurinkoa ja ylellisyyttä

Karibian risteilyt ovat maailman suosituimpia matkakohteita, mikä ei ole kovin yllättävää, sillä yhdellä lomalla pääsee näin näkemään ja tekemään valtavan paljon aurinkoisten hiekkarantojen ja kristallinkirkkaiden merivesien ääressä. Karibian risteilyjen yhteydessä voi vierailla historiallisten nähtävyyksien parissa ja tutustua upean eksoottiseen luontoon kiertoajeluiden merkeissä. Koska Karibian risteilyt tarjoavat niin paljon tehtävää ja nähtävää, ne soveltuvat jokaiselle matkaajalle oli liikkeellä sitten yksin tai suuremmat lapsiperheen kanssa. Kaikissa satamissa on aina jotain uutta tarjottavaa, eikä yksikään päivä ole samanlainen. Koska alukset seilaavat pitkiä aikoja eri satamien välillä, on risteilyaluksista muodostunut toinen toistaan näyttävämpiä ja monipuolisempia viihdekeskuksia.

Karibian risteilyt – aurinkoa ja ylellisyyttä

Maailman suurin risteilyalus Harmony of the Seas ei päästä matkustajia tylsistymään merellä. Laivalla on seitsemän eri aihealueittaista ympäristöä, jotka tarjoavat suuren valikoiman aktiviteettejä ja kokemuksia. Esimerkiksi yläkansilla sijaitseva vesiaktiviteetteihin keskittyvä alue tarjoaa neljä uima-allasta, joihin sisältyy muun muassa vesipeleille tarkoitettu allas, vesitykkejä sekä vesipyörteitä. Harmonylla on lisäksi ensimmäisenä Royal Caribbean -varustamon aluksena kolme usean kannen korkuista vesiliukumäkeä sekä kymmenen kannen korkuinen tavallinen tuplaliukumäki. Harmonyn tarjontaan kuuluu lisäksi muun muassa köysirata, kaksi kiipeilyseinää sekä urheilukansi koripalloa, lentopalloa, jalkapalloa, pingistä ja minigolfia varten. Aluksessa on oma jalkapallokentän pituinen keskuspuisto, jossa on noin 12 000 kasvia. Laivalla voi tehdä ostoksia huippumuotiliikkeissä, kuten Cartier ja Bvlgari. Ostoksia voi tehdä myös täysmittaisessa ostoskeskuksessa. Lisäksi aluksella voi katsella 3D-elokuvia tai luistella. Urheilukeskuksessa harrastetaan muun muassa spinningiä, Pilatesta ja potkunyrkkeilyä. Laivan kylpyläosasto tarjoaa 29 erilaista hoitohuonetta.

Itämeren risteilyt – minilomalle tai ostosmatkalle

Itämeri on luonnollisesti suomalaisten suosituin risteilykohde. Helsingistä ja Turusta kulkee päivittäin lukuisia risteilyjä ja reittimatkoja Tukholmaan ja Tallinnaan. Suomesta järjestetään myös viisumivapaita risteilyjä Pietariin, suoraan vilkkaan ja elämää sykkivän metropolin ytimeen. Pietari on venäläisen kulttuurin keskus, ja kaupungista löytyy arkkitehtuurisesti ainutlaatuisia nähtävyyksiä, museoita ja kirkkoja. Risteilyn yhteydessä voi yöpyä laivayöpymisen sijaan myös keskustan tasokkaissa hotelleissa.

Itämeren risteilyt – minilomalle tai ostosmatkalle

Tukholma on ollut perinteinen kohde suomalaisille risteilyturisteille, mutta Tallinna on nykyään suosituin lähimatkakohde, jossa voi käydä nauttimassa paikallisista kylpylöistä, ravintoloista ja kulttuurista. Tallinnan suosituin nähtävyys on vanhakaupunki, joka on koko Euroopan parhaiten säilyneitä keskiaikaisia kaupunkeja. Tallinnaan voi risteillä esimerkiksi Tallink & Silja Linen Megastar-aluksella. Mega Star tarjoaa useita ravintoloita sekä esimerkiksi Victory Barin ja suuren Sea Pubin virvokkeiden nauttimiseen. Aluksella on suosittua tehdä ostoksia Traveller Superstore -myymälässä.

24 tunnin risteilyllä voit nauttia illalla laivan ravintolatarjonnasta A la carte -ravintolassa, viettää aikaasi tanssiravintolassa tai kuunnella elävää musiikkia. Useilla aluksilla on myös kasinotila sekä lapsille erilliset leikki- ja pelitilat. Varustamot tarjoavat Tallinnaan myös lukuisia päivittäisiä ja nopeita reittimatkoja, joilla Itämeren ylittäminen käy nopeimmillaan alle kahdessa tunnissa. Nämä ovat ihanteellinen valinta, päiväostosmatkailijoille. Kahden tunnin matkan viettää helposti istuskellen laivan ravintoloissa tai istuinalueilla. Kaikki laivat tarjoavat käyttöön myös maksuttoman verkkoyhteyden kirjautumalla verkkoon tai käyttämällä esimerkiksi Viking Line -sovellusta, joten voit kuluttaa aikaasi vaikkapa haastamalla vastustajan shakkiin Shakkimatissa, pelaamalla PokerStarsilla, katsellen televisiota Yle Areenasta, tai kenties vain kuuntelemalla laivan trubaduuria.