Sinivalas

Sinivalas on sukupuuton kynnyksellä elävä jättimäinen merinisäkäs. Sinivalas on suurin ja painavin eläin, jonka tiedetään koskaan eläneen maapallolla. Dinosauruksista painavin Argentinosaurus painoi vain puolet painavimpien sinivalaiden painosta, noin 99 tonnia. Sinivalas kuuluu hetulavalaiden alalahkoon ja uurteisvalaisiin, joka on yksi neljästä hetulavalasheimosta.

Ulkonäkö

Sinivalaiden keskimääräinen pituus uroksilla on noin 25 metriä ja naarailla noin 27 metriä. Pisimmät tavatut sinivalasyksilöt ovat olleet jopa 33 metrin pituisia. Naaras on urosta kookkaampi. Yleensä sinivalaat painavat noin 150 tonnia, mutta kaikkein painavimmat yksilöt ovat painaneet jopa noin 200 tonnia. Sinivalaan kieli voi painaa saman verran kuin elefantti, ja sen sydän on henkilöauton painoinen.

Sinivalaan iho on siniharmaa ja täplikäs. Evät ovat vaaleat alapuolelta. Sen vatsa on alapuolelta kellertävä kaikkien valaaseen kiinnittyneiden mikro-organismien värjäämänä. Sinivalaalla on 270–395 hetulaa, jotka ovat sinimustia ja pituudeltaan enintään metrin mittaisia. Sinivalaalla on uurteisvalaille tyypillisesti uurteita kurkussa 55–88. Sinivalas on virtaviivainen ja sen uintinopeus on tyypillisesti kahdesta kymmeneen kilometriin tunnissa, mutta nopeissa pyrähdyksissä sinivalas voi saavuttaa jopa 37 km/h nopeuden. Sinivalaiden elinikä on noin 80 vuotta, mutta vanhimmat yksilöt ovat saavuttaneet jopa 110 vuoden iän.

Sinivalaan vartalo on pitkänomainen, ja sen selkäevä on muuhun vartaloon nähden erittäin pieni, vain noin 40 cm korkuinen. Sinivaraan paksu rasvakerros eristää tehokkaasti kylmyyttä ja toimii samalla valaan vararavintona. Sinivalaan pää on litteä ja leveä. Sen näkö- ja hajuaistit eivät ole oletettavasti kovin hyvät, mutta sinivalaalla on hyvin herkkä kuuloaisti.

Sinivalaat ääntelevät 14–40 hertsin taajuudella. Suurin mitattu äänenpaine sinivalaan laululle on 188 desibeliä. Normaalisti valas ääntelee 155–188 dB voimakkuudella 10–30 sekunnin pituisia jaksoja. Ääntelyn tarkoitusta ei vielä tunneta. Sille on esitetty kuusi mahdollista syytä: yksilöiden välisen etäisyyden ylläpitäminen, lajien ja yksilöiden tunnistaminen, tiedon välittäminen (esimerkiksi ruoasta, hälytyksenä, vastakkaisen sukupuolen houkuttelu), merenpohjan topografisten ominaisuuksien tunnistaminen muun muassa sijainnin hahmottamiseksi sekä saalisvarantojen paikallistaminen.

Ravinto

Sinivaltaan ruokavalio koostuu lähes yksinomaan krilleistä, jotka ovat katkarapua muistuttavia pieniä planktonäyriäisiä. Kuoriäyriäisiin kuuluvien selkärangattomien krillien suurimmat lajit ovat noin 7 cm pitkiä. Krillit elävät kilometrien pituisina parvina, ja sinivalas kykenee hyödyntämään ne erityisen hyvin ravinnokseen. Valtavissa krilliparvissa saattaa olla jopa kymmeniä tuhansia yksilöitä kuutiometrissä vettä, mikä selittää sen, että valas voi syödä päivässä jopa 4 tonnia krillejä, joista se saa tuhatkertaisesti energiaa pyynnin kuluttamaan energiamäärään nähden.

Jotkut tutkijat uskovat, että valas käyttää ääntelyään paikantaakseen syötävää. Kun valas löytää parven, se ui siihen suu ammollaan ja antaa alipaineen vetää sen suuontelon täyteen krillejä sisältävää vettä. Kun valas ui kovaa vauhtia kohti parvea ja avaa sen jopa viisi metriä pitkät leuat, nopeasta suun avaamisesta syntyy alipaine veteen. Noin kahdeksankymmentä kuutiometriä krillejä sisältävää vettä virtaa kumipussin lailla venyvään valaan suuonteloon. Suun täytyttyä valas lyö leukansa nopeasti yhteen ja puristaa veden ulos suuontelosta hetuloiden läpi.

Uhanalaisuus

Sinivalas on erittäin laajasti levinnyt, mutta ihmisen toiminnan vuoksi myös erittäin uhanalainen. Lajia on tavattu kaikilla maailman valtamerillä Antarktista ja muutamia pienempiä merialueita lukuun ottamatta. Ennen sinivalaan rauhoittamista vuonna 1963 se oli ehditty pyytää lähes sukupuuton partaalle. Sinivalaiden määräksi ennen kaupallista pyyntiä on arvioitu 300 000–400 000 yksilöä, mutta nykyisin niitä on jäljellä enää korkeintaan 10 000 yksilöä. Norja, Islanti ja Japani pyytävät yhä sinivalaita tieteellisiin syihin vedoten, vaikka kaikki kaupallinen pyynti kiellettiin jo vuonna 1966.