Jättiläiskalmarit

Jättiläiskalmarit

Maailman merissä elää valtava määrä erilaisia eläimiä, jotka ovat mielenkiintoisia ja jännittäviä tutkimuskohteita; löytyy valaita, kaloja, haita, simpukoita, ja myös kaikenlaisia kalmareita ja mustekaloja. Tällä kertaa tarkastelemme erästä kenties jopa myyttistä lajia, jättiläiskalmaria. Mitä ne ovat, missä ne elävät, ja mikä tekee niistä niin kiehtovia? Lähdetään katsomaan jättiläiskalmarin salaisuuksia.

Tuntomerkit ja levinneisyys

Jättiläiskalmarit ovat itse asiassa mustekaloja, ja omassa suvussaan ilmeisesti ainoa laji. Ne ovat toiseksi suurikokoisimpia selkärangattomia, ja ainoastaan kolossikalmarit ovat suurempia. Jättiläiskalmarin ruumis koostuu päästä, vaipasta ja yhteensä kymmenestä lonkerosta. Lonkeroista kaksi on pyyntilonkeroita, jotka ovat muita paljon pidempiä, jopa 10 metriä pitkiä. Pyyntilonkeroissa on sisäpinnalla neljässä rivissä imukuppeja, kun tavallisissa lonkeroissa niitä on kahdessa rivissä. Vaipan, pään ja pyyntilonkeroiden yhteispituus jättiläiskalmarinaaraalla voi olla jopa 13 metriä ja paino jopa 275 kiloa, eli mistään pikkusintistä ei todellakaan ole kyse! Myös silmät näillä syvyyksien jättiläisillä on eläinkunnan suurimmat: jopa 30 cm halkaisijaltaan. Pyyntilonkeroiden imukupit ovat ihanteellisia saalistamista varten, koska niissä on tarttumista tehostavat sahalaitaiset kitiinireunukset. Niiden aikaansaamia arpia löytyy usein niitä saalistavien kaskelottien ihosta.

Tuntomerkit ja levinneisyys

Kaikissa valtamerissä elää jättiläiskalmareja, mutta havainnot niistä ovat keskittyneet lähinnä Tyynenmeren ja Pohjois-Atlantin vesiin. Jättiläiskalmarien arvellaan elävän jopa 300-1000 metrin syvyyksissä, ja mahdollisesti vieläkin syvemmällä. Koska niitä ei ole paljoa päästy tarkkailemaan niiden luonnollisessa elinympäristössä, niiden elintavoista ei juurikaan tiedetä. Mustekalat ovat varsin lyhytikäisiä, eikä jättiläiskalmarikaan ilmeisesti elä viittä vuotta kauempaa; se lienee siis yksi maailman nopeimmin kasvavista eläimistä, sillä poikaset ovat vain 2-3 millimetrin pituisia kuoriutuessaan. Ravinnokseen jättiläiskalmarit käyttävät ilmeisesti kaloja ja itseään pienempiä mustekaloja, ja onpa havaittu sellainenkin outo tapa, että ne voivat syödä omia lonkeroitaan. Uusia lonkeroita toki kasvaa menetettyjen tilalle, joten tilanne ei ole aivan katastrofaalinen. Suuret silmät ovat avuksi saalistettaessa valtameren pimeydessä; kun saalis on havaittu, siihen tartutaan pyyntilonkerolla, ja viedään suuhun jollain kahdeksasta muusta lonkerosta. Kalmarin ruokatorvi menee sen aivojen läpi, joten saalis pitää hienontaa pikku paloiksi ennen sen nielemistä. Jättiläiskalmarin oma päävihollinen on kaskelotti, mutta erään Tyynellämerellä elävän hailajin vatsoista on myös löytynyt kalmarien jäänteitä.

Historiaa ja havaintoja

Koska jättiläiskalmari on pitkine lonkeroineen varsin pelottava ilmestys, on se varmastikin ollut esikuvana myyttisille merihirviöille. Vanhimmat kuvaukset tästä syvyyden ruhtinaasta ovat 1500-luvulta, ja useita legendoja on jäänyt elämään; kuuluisimpia lienee tarina Kraken-nimisestä hirviöstä, joka tuhosi ja upotti laivoja valtavien lonkeroidensa avulla. Kuitenkin vielä 1700-luvulla jättiläiskalmari oli arkinen hyötyeläin, jota kalastajat arvostivat: raadoista, jotka olivat ajelehtineet rantaan, saatiin paljon lihaa kalanpyydyksiin, ja jos mereltä löytyi kalmarinjäännöksiä, oli se merkki siitä, että kaskelotteja on jossain lähellä. Mutta 1800-luvulta lähtien jättiläiskalmarista tehtiin eräänlainen syntipukki myyttisille tarinoille, ja siitä tehtiin hirviö. Kaikki hirviötarinat piti jotenkin selittää ja keksiä niille luonnollinen selitys, ja näin tehtiin nyt jättiläiskalmarin avulla. Kun valistus meni eteenpäin ja ymmärrettiin että kyseessä on yksinkertaisesti valtavankokoinen mustekala, joka ei vainoa laivoja, unohdettiin merihirviökertomukset vähitellen.

Koska jättiläiskalmarit elävät niin syvällä meressä, niitä ja niiden elämää ei ole kovin paljon päästy havainnoimaan. Vasta vuonna 2006 eräs japanilainen tutkimusryhmä pystyi videoimaan elävän, aikuisen jättiläiskalmarin, kun se oli jäänyt kiinni katkarapuhoukuttimeen. Vain vähän aiemmin oli sama ryhmä saanut ensimmäiset merenalaiset valokuvat elävästä kalmarista, samaten Japanin vesillä. Tämä jättimäinen merieläin on siis melkoisen ujo kuvattava; saattaa olla, että syvyyden kuningas jää vielä pitkäksi aikaa elämään ihmisten mielikuvituksessa ja saa rauhassa asustaa omassa ympäristössään!