Sukeltajan riskejä osa 2

Sukeltajan riskejä osa 2

Melkein jokainen ihminen, kun hän näkee meren ensimmäistä kertaa ja yleensä myös sen jälkeenkin, haluaa tuoda kotiin joitakin matkamuistoja. Yleisimpiä ovat kauniit simpukat, kuivuneet meritähdet tai pienet ravut. On ihan luonnollista, että pyrimme kaiken kauniin katseluun, mutta välillä jäin ihmettelemään keskelle rantaa ihmisissä heräävää keräilyhimoa: minkä takia meidän pitäisi viedä kotiin luonnossa esiintyviä kauneuksia ja sitä ennen tappaa ne? Luonto tekee hommansa, ja joskus tällaisen keräilyhimon seuraukset ovat ikäviä. Ennen kuin lähdetään harrastamaan kaiken mereen liittyvän luonnon keräilyä, olisi hyvä selvittää, mikä on luontoystävällistä ja turvallista ja mikä ei. Sen lisäksi kannattaa opetella merielämän perusperiaatteet ja oppia tunnistamaan vaarapaikat.

Meriruokaa Kohtuulla Ja Vastuulla

Valtameri on hyvin antelias lukuisilla herkuillaan, tosin meriruokakin pitää sisällään tiettyjä haasteita ja riskejä. Merelle lähtiessä kaikki tuntuu niin herkulliselta ja syötävältä, että välillä unohdamme turvallisuuden perusasiat kokonaan ja maksamme siitä kovia hintoja. Tuntemattomien simpukoiden ja kalojen keittäminen retkiastiassa saattaa tuntua hyvältä lisältä romanttiseen iltaan, mutta ilta päättyykin ambulanssin kyydissä… Tällaisia tapauksia on paljon, ja meidän oma huolimattomuus meren antimia kohtaan aiheuttaa meille kiusaa. Sen lisäksi, että meressä asuu myrkyllisiä tai syömäkelvottomia kaloja, myös syömäkelpoisia kaloja pitää osata käsitellä. Tonnikalan tai makrillin säilytys huoneen lämmössä tekee nämä kalat huonoiksi jo parin tunnin kuluttua ja sitten ihmetellään, miksi on huono olo. Myrkylliset kalalajit kannattaa myös selvittää etukäteen, varsinkin kun lähdetään pidemmälle kalastusreissulle tuntemattomassa meriympäristössä. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että kaikki pallokalat ja kaikki värikkäät kalat ovat myrkyllisiä tai syömäkelvottomia.

Meriruokaa Kohtuulla Ja Vastuulla
Meriruokaa Kohtuulla Ja Vastuulla

Historiassa on ollut tapauksia, joissa sataprosenttisesti syömäkelpoinen kala on tuottanut myrkytyksiä. Välillä näitä tapauksia sattuu tänäkin päivänä etenkin trooppisissa merimaissa, ja lääketieteelliseen maailmaan tällainen ilmiö on saapunut nimellä ciguatera. Yksi sen selvistä oireista on muuttunut lämpötilan ymmärtäminen: kuumat esineet vaikuttavatkin yhtäkkiä kylmiltä ja toisin päin. Viimeisimpiä esimerkkejä tästä ilmiöstä on Wake-atollilla Tyynellämerellä tapahtunut usean ihmisen myrkytys: siellä ei ollut yhtään myrkytystä vuodesta 1963, mutta yllättäen pari vuotta sitten kala tuli lukuisten myrkytysten syyksi. Kuukauden kuluttua sitä voitiin taas syödä normaalisti. Vuonna 1943 Tyynenmeren saarilla Midway, Johnstone, Palmira ja Christmas, missä kalastus on paikallisväestön elinkeino ja meren antimista koostuu väen pääasiallinen ruokavalio, alkoi oikea ciguateraepidemia. Saaren asukkaat tulivat sairaiksi ja kärsivät nälkää ja yllättäen tämä epidemia päättyi yhtä odottamattomasti kuin alkoikin. Tähänkään päivään mennessä ei olla vielä saatu tutkittua ja vahvistettua tietoa siitä, minkä takia tällainen ilmiö on olemassa ja miten se toimii, vaikka asia onkin tärkeää selvittää: miten muuten tiedämme, onko pyydystämämme kala syömäkelpoinen, jos se on aina ollut hyvää? Pitäisikö joka otus viedä laboratorioon tutkittavaksi? Ciguateran ennalta ehkäisy voi kuitenkin onnistua, kun kalasta ei syödä mätiä eikä maksaa, sillä yleensä juuri nämä elimet ovat myrkyllisiä.

Niin kuin maan päällä olevaa luontoakin, merivedessä olevaa luontoa pitää myös kunnioittaa. Energian säilymisen periaate toimii luonnossa erittäin hyvin ja harvoin se pettää, joten mitä paremmin suhtaudumme luontoon, sitä paremmin luonto kohtelee meitä. Jos emme häiritse villieläimiä emmekä yleensä lähde halaamaan karhua metsässä, miksi pitäisi tehdä sitä meripetojen kanssa? Sama koskee ihmisten halua nostaa meren pohjasta erilaisia kauniita kaloja, rapuja, meritähtiä ja kasveja. Mitä todennäköisimmin ne päätyvät loppujen lopuksi hotellihuoneen roskikseen, mutta takana on jo ikävä tarina. Emmehän me itsekään varmaan haluaisi, että meidät napattaisiin ympäristöstämme mereen matkamuistoksi, vai mitä?