Vesimäärän tuomat muutokset

Vesimäärän tuomat muutokset

Ihmettelin yhdessä vaiheessa Walesin reittejä matkaillessani, että mikähän nyt on mennyt pieleen, kun pikkukylän satama oli täynnä maahan heitettyjä veneitä? Koko maisema näytti pienten laivojen hautausmaalta. Lähdin kävelemään rantaa pitkin ja maa oli jalkojeni alla hyvin märkää, ja sitten katselin ympärillä olevia kallioita ja niissä oli tasaisia viivoja, joita vesi on sinne aikoinaan piirtänyt. Innostuin ottamaan asiasta selvää ja vastaus löytyi helposti: niin kuin arvasin, kyse oli paikan isosta vuorovesivaihtelusta. Miten homma toimii?

Lasku- Ja Nousuvedet Saavat Aikaan Isoja Muutoksia

Tänään olen Tyynenmeren itärannikolla ja täällä olen viettänyt jo pari kuukautta ihmeellistä Chilen maata kiertämässä. Maa on enemmän pitkä kuin leveä – maailman pisin, mutta vaikuttaa olevan myös maailman kapein – joten rantamaisemia riittää. Täällä ihmettelin sitä samaa maisemaa, jonka näin Walesissa: veneitä hiekkarannalla ja käsittämättömän leveitä rantaviivoja. Jossain vaiheessa pystytimme teltan valtameren rannalle ja yöllä heräsin muutamaan otteeseen pelästyessäni siitä, että nousuvesi tulee pesemään meidän teltan ja moottoripyörät rannalta pois. Paikan valinnassa olimme kuitenkin sen verran fiksuja, että pystytimme teltan pienen pensaan viereen, joka ei näyttänyt suolavesikasvilta ja korkeammankin nousuveden aikana se oli todennäköisesti saanut olla rauhassa. Näin se olikin, mutta myöhään yöllä vesi oli ehtinyt tulla niinkin lähelle kuin noin kymmenen metrin päähän teltastamme. Onneksi mitään ei käynyt, mutta jatkossa valitsimme yöpymispaikat tarkemmin ja katsoimme erillisestä mobiilisovelluksesta korkeimman nousuveden määrän ja ajankohdan nukkuaksemme rauhassa. Ja luonnolliseen uteliaisuuteen perustuen asiaan piti tietysti saada joku vastaus.

Lasku- Ja Nousuvedet Saavat Aikaan Isoja Muutoksia
Lasku- Ja Nousuvedet Saavat Aikaan Isoja Muutoksia

Gravitaatio Vai Painovoima?

Maapallollamme puhumme painovoimasta, tosin kyse on kuitenkin massiivisten kappaleiden välisestä vetovoimasta. Maa vetää esineitä itseensä ja sen takia puhumme painovoimasta. Toisaalta, avaruudessa tapahtuu samaan aikaan muitakin, tärkeämpiä ja isompia prosesseja, ja niiden vaikutukset näkyvät meillä lasku- ja nousuvesi-ilmiöillä. Kyse on siitä, että Kuu ja Aurinko ovat massiivisia kappaleita, jotka vetävät maapallomme vettä puoleensa: niin, että Kuun ollessa tietyssä pisteessä se tavallaan imee valtameren vettä muodostaen niin sanotun vesipullistuman. Maapallon vesimäärä on kuitenkin sama, ja kun jossain vaiheessa tällaisen pullistuman takia vesi on hieman tavallista korkeammalla, toisessa paikassa se on tavanomaista matalammalla. Aurinko vaikuttaa samalla tavalla, mutta sen vetovoima on reilut kaksi kertaa pienempi kuin Kuun: vaikka Kuu on paljon pienempi, se on kuitenkin paljon lähempänä planeettaamme ja siksi sen vetovoima on suurempi. Vuorovesi-ilmiö on suurimmillaan silloin, kun Aurinko, Maa ja Kuu asettuvat samaan linjaan eli täysi- ja uusikuun aikana: silloin sekä Auringon että Kuun vetovoimat kohdistuvat samaan paikkaan maapallolla ja niiden vetovoimien yhteisesti aiheuttama vesipullistuma on tavallista suurempi.